Miten saada 100-vuotta vanhalle valokuvalle +100 vuotta lisää elinaikaa?

Tämä oli mielenkiintoinen keikka. Julius Tallbergin, Lauttasaaren vanhan patruunan, perillinen Martin otti minuun yhteyttä ja kyseli josko voisin pelastaa heidän yli 100-vuotiaan valokuvansa Glasgowista. Kuva oli todella nähnyt jo parhaat päivänsä, ja siinä oleva talo oli toisinnettu Helsinkiin, Oy Tallberg Ab:n toimitaloksi, mistä oli tehty tuoreempi piirros. Replikoima valokuva tulisi myös kehystää museosäilyvästi mahdollisimman samanlaiselle puulle kuin tämä piirros oli kehystetty. Tämähän on ainoa tapa saada tuntuvasti valokuvalle lisää elinaikaa, kunhan teosta ei sitten ripusta suoraan aurinkoon, sateeseen eikä..

Sanoin, että kyllä onnistuu, mutta venaa viikko, että ehdin kaivaa jostain kehyksen ja restauroida skannaamani kuvatiedoston, tässä kun olisi tätä muutakin hommaa ihan liiaksikin tarjolla..

Kun sitten lopulta pääsin kuvatiedostoa käsittelemään – missä aikaa sitten palokin – oli yllätys suuri miten paljon siinä olikaan yksityiskohtia – katukylteistä ei näkynyt vain pientä tekstiä vaan kyltin kulumat, lohkeamat ja naarmut. Vai odotas, oliko ne sittenkin originaalin pinnassa – ensinmainitut jätin, jälkimmäiset poistin. ,)

Työstä tuli niin hyvä, että pääsin heti tekemään toisenkin lumppupaperivedoksen ja kolmannenkin fotopaperille käyttökopioksi, Tallbergin firmaa mainostamaan.

Tehty Fuji Lanovia C-550:lla, Epson 11880:lla, viritetyllä Seal Image 62+:lla & viritetyllä Keencut Steeltrakilla, 08/2010.

Valokuvan digitaalinen restaurointi; pigmenttivedos lasikehykseen paspalla ja museolaadulla, Oy Tallberg Ab, 08/2010

Tags: , , , , , , , , , , , , ,

Leave a Reply