I should write this in English, but I won’t – they wanted to have a Finnish-speaking person for the head of Kiasma, the contemporary museum in Helsinki, Finland in the Spring of 2010. You’d better use Google translator for this page, then.
Kiasman johtajan paikka tuli hakuun vuoden 2009 lopulla. 1.1.2010 upposin jäihin sukset jalassani ja kamera vyölläni, kun mietin hiihtäessäni liian kiihkeästi jatkoa Alastomalle totuudelle. Päätin siinä sitten jäissä pulikoidessani henkeni kaupalla, että jos perkele tästä(kin vielä) selviän, niin sitten kyllä toteutan aikomukseni: haen Kiasman pääjohtajan paikkaa.
Otin hakuhomman tosissani, vaikka taidepiirien ja ulkopuolelta tulleena tiesinkin, että mahdollisuuteni saada paikka olisivat todella heikot. Minulla oli kuitenkin teorissa mahdollisuus: täytin muodolliset pätevyysvaatimukset, toisin kuin eräät muut hakijat, joilla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta saada pestiä. Mutta ehkä voisin vaikuttaa.. saada ääneni kuuluviin? Kirjoitin Hesarin Sunnuntaidebattiin artikkelin, jossa kyseenalaistin valintakriteerejä rankalla kädellä, ja ensiriemastuksen jälkeen artikkeli lojui 1.5 vuorokautta pöydällä, minkä seurauksena en saanut enää juttuani mihinkään merkittävään lehteen Suomessa juuri silloin kuin se oli pitänyt tehdä. 🙁 No, hyödynsin tätä juttua myöhemminkin, kun laitoin sähköpostilla ehdotukseni kulttuuriministeri Stefan Wallinille, mitä pitäisi tehdä FRAMEn suhteen.
Kaksi viikkoa, miltei 100 tuntia, kirjoitin ja valmistelin vapaamuotoista hakemustani Kulttuuri- ja opetusministeriölle. Nipusta tuli kohtalainen: kaksi tuuman paksua muovikierreselättämääni A4 -portfoliota, toinen tiedettä ja toinen taidetta varten. Viimemainitussa oli viimeisimmän näyttelyni kaikkien teoskuvien lisäksi iPod (ja CD-levy) nappikuulokkeineen, niin että 3-D ääniteostani sopi kuunnella suoraan siitä vaan. Kun vein hakemustani kirjaamoon, 1.5 tuntia(!) ennen määräaikaa, oli kirjaajan ilme kuvaamisen arvoinen: milloinkaan 20 vuoden uransa aikana ei mihinkään virkaan ollut haettu moisella pumaskalla dokumentteja. Mielenkiintoista oli myös, että tiedeportfolio (jossa oli kaikki koulu- ja opintotodistukset) oli selattu aivan koirankarvoille, pahviset välilehdet olivat aivan puhkikuluneet. ,)
Hesari ei ensinnä halunnut vaikuttaa valintaprosessiin kera 12 hakijan, ja juttuani ei alun lupauksista huolimatta ajettu. Sitten kun asiaa alettiin muissakin medioissa lämmittämään, alkoi Hesarinkin kulttuuritoimitus heräämään asiaan, ja yllätyksekseni muut hakijat saivat lausuntojaan lehteen ennen valintaa. Ministeri Wallin veti kuitenkin pisimmän korren, kun hän ei valinnutkaan asian esittelijän, Valtion Taidemuseon ylijohtajan, Risto Ruohosen suosikkia Marja Sakaria, vaan Pirkko Siitarin, Kiasman johtajaksi. Tämä herätti medioissa tavattomasti kohua.
Mitä tästä kaikesta jäi käteen? Kun 15.1.2011 perjantaina julkaistiin Kiasman johtoon hakeneet, verkkosivuni kävijämäärä kymmenkertaistui sille päivälle normaaliin verrattuna. Pääsin ihan pikkusen sisään ”piireihin” (joita/mitä vihaan!!) ja sain ääneni, joka sisälsi näkemyksiäni nykytaiteesta, kuuluviin valtakunnan medioissa, joissa haastateltiin kaikkien hakijoiden näkemyksiä nykytaiteesta: Helsingin Sanomissa, YLE Radio 1:ssa ja sen verkkosivuilla. Minua tituleerattiin peräti valokuvaajaksi, ja YLEn toimittaja vaivautui pajalleni asti, joten eihän siinä muu auttanut kuin vetää frakki päälle (ja mikrofonit korviin). 😉
Mitä Kiasma sitten toteutti vuotta myöhemmin? Hmmm… kuulostaako tämä yhtään tutulta: Tee ite parempi -näyttely, huononnettu plagiaatti surkeasti toteutettuna tämän yhden mustan hevosen ideasta, ehkä? ,)
Tehty kaikilla sillä osaamisella mitä olin siihen mennessä oppinut.
