Tammikuussa tuli tehtyä melkoiset määrät Lasun Unelmaa, ja moukalla oli tuuriakin. Niistä tuli niin hyvää, että kelpaisi tarjota vieraillekin. Noh, jos ei maksa mitään, niin ei kai se mausta voisi olla kiinni, mutta mitäs jos alkaisivat dissaamaan niin, että varsinaiset bisnekset kärsisivät?
Tietysti pienoinen (positiivinen) ongelma olisi, jos niin kovasti tykkäisivät, että menisi kaikki jäätelö mennen tullen? Noh, talvipakkasella ja vanhasta ja vielä vanhemmasta kokemusta osasin odottaa, että ei niitä tuntemattomia nyt niin paljoa tänne Larun perukoille eksyisi (edelliskerralla määrä oli pelkkä pepsodent); tuttu porukka tulee jos erikseen kutsuu pyöreille päiville.
Kutsun tein taas neljällä kielellä ravintolapäivien sivuille ja vihaamaani Facebookkiin. Mutta älä luulekaan, että ilman mitään jaoin maailman kalleinta jäätelöä, jonka tein maatiaiskarjan tinkimaidosta, mistä kukaan sitä ei tee. Sehän on oikeasti valkoista kultaa, jossa ei ole ensimäistäkään E-ainetta, saati edes kananmunaa. Vaivaa saivat nähdä ”maistelijani”, kysymykset tiukkaan esitin, niin että meno meni kuin pistariksi koulussa. Mutta sitten porukkaa marssi sisään siihen malliin, että määräsin vieraat pitämään pistareita toisilleen.
Vastaanotto oli, sopivan kylmästä Lasun unelmasta huolimatta, varsin lämmin. Mutta mutta, jos kaupassa saisit tämmöistä, paljonko olisit valmis maksamaan tästä per:
a) 1 kg, b) 1 l, c) 1 pallo, d) 3 palloa?
Tein sitten tämänkin, Carpigiani Labo 8 12 E:lla, 02/2013.
Tags: Carpigiani Labo 8 12 E, jäätelö, Lasun Unelma, ravintolapäivä