Archive for joulukuu, 2008

Huippuskannaus – isojen laakadiojen skannaus nesteessä & pesu

Tämä on ollut eräs kuvanvalmistusurani kohokohdista, kun pääsin valmistamaan Peter Silvendoin:lle valokuvanäyttelyä 13x18cm2 & 8×10″ diosta valokuvanäyttelyä. Valitettavasti siitä on aikaa, enkä päässyt tuolloin kuvaamaan teoksia / valmistusprosessi, yhtä kangaskoevedosta lukuunottamatta. N. 110×130 cm2 näyttelyvedokset tein helmiäispintaiselle valokuvapaperille Epson 9600:lla, ja asiakas pohjusti itse työnsä 10 mm Kapa-Fixille.
Vaativimpia työsarkoja oli skannaus – polyesterimuovitaskuista (tai niistä johtuen, pergamiini on aina paras) diat olivat varsin töhryisiä ja naarmuisiakin, ja erään 8×10″ dian kohdalla, 4 tunnin prikkauksen jälkeen, rohkenin ehdottaa nesteskannausta Fuji Lanovia C-550:llani. Tämän jälkeen prikkausaika putosi puoleen tuntiin, tosi skannauksen kanssa ja diojen pesussa (kts. kuvat alle) meni aikaa sitten paljon kauemmin. Nämä referenssikuvat on otettu jälkikäteen, kun pesin ja museoarkivoin diat PAT-testattuihin pergamiinitaskuihin. Tehty 12/2008.
Laakadiojen skannaus, pesu & museoarkivointi 12/2008

Reproskannaus ja vedostaminen – vanhasta valokuvasta uusivanha valokuva

Asiakkaan n. 100 vuotta vanhat pintaoriginaalit skannattiin, photoshopilla korjattiin iän kulumaa ja uudet kopiot vedostettiin hyvin (> 100 v.) säilyvälle happovapaalle lumppupaperille. Tehty Fuji Lanovia C-550:lla & Epson 9600:lla 12/2008.
Pigmenttivedos 100 vuotta vanhasta pintaoriginaalista

Reprokuvaus nettiin – serigrafioiden kuvaus nettisivuille

Jo useampaan kertaan on kuvattu serigrafioita Canon EOS 40D -digirungolla. Kuvatiedostot on käsitelty s.e. väri- ja sävymaailma on mahdollisimman alkuperäisen kaltainen. Lopulliset kuvatiedostot löytyvät asiakkaan verkkosivuilta.
Reprokuvaus EOS 40D:lla
Reprokuvaus EOS 40D:lla
Reprokuvaus EOS 40D:lla

Vaihtokehys pigmenttivedokseen paspalla

Pigmenttivedoksen vedostaminen, paspartuurin leikkaus ja kehystäminen vaihtokehykseen. Tehty Epson 9600:lla 12/2008.
Pigmenttivedos vaihtokehyksess?
Pigmenttivedos vaihtokehyksess?

Pigmenttivedostaminen – lumppupaperille

Tällä kertaa vanhalle kantaasiakkaalle (luontokuvaaja Antti Leinonen) pääsin vedostamaan kuukkelia ja hirviä hieman isompikokoisina (70×100 cm2) kunnon lumppupaperille. Kehystämäänkin olisin päässyt, ellei olisi tullut pelko pöksyyn taulun siipeen saamisesta rahdituksessa. Tehty Epson 9600:lla 12/2008.
Pigmenttivedostaminen lumppupaperille 12/2008

Pop-Upin valmistaminen – pigmenttivedostaminen, vuotien leikkaus, kuljetus ja kasaus

Tässä tehtiin messuseinäke eli paremmin tunnettu Pop-Up TKK/ETA:lle sähkötekniikan historiasta. Materiaali tuli yhtenä isona tiedostona, jota hieman käpistelin, jaoin tulostettaviin vuotiin sis. leikkuumarginaalit ja sitten vaan RIPpaamaan. Huhhuh, mikä homma oli leikata tuota alumiinivahvistettua vedostusmateriaalia. Kuten kuvasta näkee, asiakkaan valitsema Pop-Up on edullinen tarjoustarvike, ja sen kyllä huomasi, mutta välttää kun ei ole jatkuvassa käytössä. Tehty Epson 9600:lla 12/2008.
Pop-Upin vedostaminen, leikkaus, kuljetus ja kasaus 12/2008