Elämän pyhyys?

Eutanasia nousee keskusteluun aina milloin milloinkin, jos silloinkin. Kysymys on tietenkin erään suojatun ammattiryhmän nimenomaisesta moraaliongelmasta. Jos on tehnyt Hippokrateen valan, niin sitten.. jaa unohdetaan tuo. Jos on tehnyt lääkärinvalan, niin.. jaa mikäs tämä juttu onkaan? Jos noudattaa pieteetillä lääketieteen etiikkaa, niin.. mites minä en nyt pääse tähän juttuun yhtään käsiksi?

Elämän kunnioittaminen – lääketieteessä tulee pyrkiä edistämään elämän säilymistä ja välttämään elämää heikentäviä tekoja. Käsite kuuluu velvollisuusetiikkaan ja perustuu ajatukseen, että kaikella elämällä on moraalista arvoa.”

Kysymys on siis absoluuttisesta seikasta. Että joko on tai ei ole. Elämä joko on pyhää tai ei ole. Tämä on varsin hassu ajatus sinänsä, että koskaan kukaan ei ole pyytänyt syntyvänsä. Elämän lopullinen tarkoitus on päättyä, exitus, kuolema.

Mitä ihmisarvoa on siinä, että joka ei ole pyytänyt syntyvänsä, vaan pyytää kuolevansa, ei sitä saisi? Onneksi meillä on valelääkäreitä, he voisivat olla joustavampia asiassa.

Miksi kituvan ja parantumattoman eläimen lopettamatta jättäminen on eläinrääkkäystä, mutta vastaavassa tilanteessa ihminen on pidettävä hengissä vaikka väkisin? Onko vain ihmisen elämä pyhää?

Jos täysin toimensa ymmärtävä ihminen on useamman riippumattoman lääkärin mielestä peruuttamattomasti sairas, parantumaton ja kovissa tuskissa, keitä me olemme kieltämään hänen oikeuttaan kuolla?

Syntymä ei ole henkilön itsensä oikeus. Miksi kuolema, lopullinen tarkoituksemme, ei olisi oma oikeutemme?