koulutus

Miksi 4-kymppisen ei kannata uudelleenkouluttautua?

Vuoden 2016 alussa aloitin uuden projektin. Kannattaisiko kohta 45-vuotiaan lukea uuteen ammattiin, maisteriksi yliopistolla, jonne on ehkä kaikkein vaikein päästä sisään maassamme? Siis sellaiseen ammattiin, mihin hänellä voisi olla luonteista (luonteenpiirremäistä) lahjakkuutta, motivaatiota, paljon aikaisempaa kokemusta (ilman muodollista koulutusta) ja kiinnostusta?

Arvasit aivan oikein, kyse on Helsingin yliopiston (HY) oikeustieteellisestä tiedekunnasta, jonne moni ei pääse sisään edes kolmannella yrittämällä. Kyse on myös bisneksesta, koska vain pääsykirjojen tiedot huomioidaan arvosteluissa ja kirjat vaihtuvat joka vuosi. Tiedekunnan opettajat kirjoittavat kirjat itse, ja opusten hinta nousee myös joka vuosi. Nyt hintana oli 230 euroa arvonlisäverolla. Sain kirjastokortin HY:n hulppeaan uuteen pääkirjastoon Kaisaan. Jopa ehdotukseni, että hankkikaa parit pääsykoekirjat kokoelmiinne meni läpi, vaikken ollutkaan edes opiskelija yliopistolla. Yleistä käytäntöä nopeutettiin pyynnöstäni; kaksi viikkoa ennen kirjojen ilmestymistä ruinasin kirjoja.

Lukuaikaa oli noin seitsemän viikkoa kirjojen ilmestymisestä. Sain ensimmäisenä kirjasarjan käsiini toistuvien prosessin nopeutuspyyntöjeni vuoksi, koska työni vuoksi olin pääsääntöisesti toisella paikkakunnalla. Olen ammattiskannaaja ja yritykseni KAR Oy tekee myös massadigitointia. Nyt heti ensimmäiseksi digitoin maksutta pääsykoekirjat Kaisan kopiokoneilla. Tein sen vain omaan käyttööni, mikä on täysin sallittua. Kopioidessani kirjoja tapaisin erään oikiksen opiskelijan, joka suositteli heidän ilmaisia Varjovalmennus -kurssia. Tein ja luin etänä heidän materiaaliaan, koska en päässyt yritykseni leipomosta pakoon.

Minulle jäi sitten lukuaikaa reilut neljä viikkoa, ja siitä viikko meni muihin hommiin. Tätä ennen olin jo vuoden alusta lähtien lukenut puolenkymmentä muuta oikiksen kirjaa ja istunut kolme viikkoa Helsingin käräjäoikeudessa seuraamassa istuntoja. Kerran sain jopa pyytämättä siitä todistuksen, muina kertoina en saanut edes pyynnöstä. Lopulta luin kolme viikkoa yötä päivää tuota 600 sivua tekstiä, kolmeen kertaan kaikki pääsykoekirjat. Tein jopa muistiinpanoja siniruutuvihkoon. Halusin ymmärtää asioita, en tankata ulkoa kirjoja.

Kokeeseen ilmoittautui 2459 henkilöä, osallistui 1640 ja hyväksyttiin 12,2 % osallistuneista (200,08). 200 piti valita muutenkin, toisin sanoen ilmeisesti ketään ei päästetty oikaisupyyntönsä johdosta sisään.

Jäin sijalle noin vähän vajaa 600, pisteitä jäi vaille noin 15 pääsykokeessa (maksimi 50). Tein 45-sivuisen oikaisupyynnön valintalautakunnalle, ja sain tästä palkkioksi 0 pistettä. Osoitin oikaisupyynnössäni muun muassa (matemaattis-)loogisin ja juridisin perustein, että kaikki esseetehtävät (kolme kappaletta, yhteensä 30 pistettä) olivat mahdottomia vastata, koska koepisteiden saamiseksi piti käyttää apuna ja vastata valintakokeessa annetun lisämateriaalin perusteella. Tämä siis siitä huolimatta, että valintakokeen yleisessä tehtävänannossa oli nimenomaisesti määrätty, että ”Vastauksia arvosteltaessa otetaan huomioon vain vuoden 2016 valintakoekirjoissa esitetyt tiedot.” Olin itse pääsykokeessa havainnut tämän epäkohdan, ja (valitettavasti?) silti vastannut kysymyksiin. Vastauksessaan valintalautakunta ilmoitti, että lain nojalla yliopisto päättää kokeista ja arvostelusta oman valintansa mukaan.

Yliopisto saa siis tehdä millaiset kokeet hyvänsä ja arvostella ne miten haluaa. Eihän tämä muuten olisi niin kamalaa, mutta kyse on hyvin pirullisesti tehdyistä (ja arvostelluista) valintakokeista, joissa pääsääntöisesti erotellaan jyvät ja akanat ulkoaoppimiskyvyn perusteella. Kun valtaosalla kansaa on miltei koko maailman tieto taskussaan (Google + älykännykkä nettiyhteydellä), on asetelma jotain muuta kuin nykypäivää. Mutta tämäkään ei ole se kamalin juttu. Kysehän on maamme arvostetuimmasta oppilaitoksesta, mitä tulee lainsäätäjien ja -käyttäjien opettamiseen. Heidän opettajansa pitäisi omalla esimerkillään osoittaa, että lait ja säännöt ovat olemassa, joita kaikkien on noudatettava. Kyllä oikeuslaitoskin voi mokata ja on mokannut, ja silloin pitää kompensoida vahingon kärsinyttä.

Luonnollisesti yhtä vähän (reikiä nolla, pepsodent) sain kiitosta siitä, että sivukaupalla annoin arvoisalle raadille konkreettisia kehitysideoita siitä, miten valintakokeita voisi jatkossa kehittää. Kokeen jälkeen kaikkia kokelaita oli pyydetty vastaavaan netissä valintakokeiden kehittämiskyselyyn, palkintona arvottiin osallistuneiden kesken 100 euron lahjakortti. Toki vastasin myös kyselyyn enkä tietysti saanut siitäkään mitään.

Mielenkiintoisinta eli kauheinta oli kuitenkin se, että asiallisesti juridisesti perustultua väitettäni valintakokelaiden syrjinnästä (rikoslaki 11:11, yhdenvertaisuulaki 3:8) iän perusteella ei käsitelty lainkaan. Se taisi olla niin kova pommi, että se vain ”unohdettiin” vastineesta, toivoen, että en valittaisi hallinto-oikeuteen.  Sehän olisi maksanut minulle 230 euroa (ei sisällä eikä lisätä arvonlisäveroa) käsittelykuluina, siis enemmän kuin pääsykoekirjat yhteensä. Mitä myöhemmin suomalaisen ylioppilastutkinnon oli suorittanut, sitä paremmin sai lähtöpisteitä valintakokeeseen, mutta eurooppalaisesta YO-tutkinnossa ei ollutkaan tätä ikäsyrjintää lainkaan käytössä.

Ei, en valittanut päätöksestä hallinto-oikeuteen. Valintalautakunnan puheenjohtaja oli hallinto-oikeuden professori.

Ennen pääsykoetta sattumalta olin eksynyt Porthaniassa samaisen professorin (+ vieraan) seminaariluennolle, jolla sain kunnian vierailla. Nyt, vähintään nyt tämän jutun julkaistuani lienen persona non grata.

Mitä sitten, jos olisin päässyt sisään? Viisi vuotta opintoja. Sitten viisi vuotta alalla ennenkuin voisin hakea asianajajan pätevyyttä.

Kumman sinä palkkaisit, 30 -vuotiaan vai 55 -vuotiaan asianajajan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *