Muistojen kauppaa

Posted on Posted in kuntavaalit 2017, vaalikampanjointi

Tätä matkani kohdetta odotin, siis perillepääsyäni. Kyllä joskus voi olla päämääräkin tärkeämpi kuin itse matka. ,)

Asuin noin ensimmäiset seitsemän elinvuottani Pakilassa, aloitin siellä koulunkäynnin kuusivuotiaana. En ole sattunut juurikaan käymään hoodeilla sen jälkeen, joten odotus oli suuri.

Eksyin (taas) ensimmäisellä pysähdykselläni Pakilaan nykyisen Alepan kohdalle, joka oli ennen Valintatalo ja sitä ennen Elanto (äitini mukaan). Muistan vieläkin sen päivän, kun vasta rakennettu kauppa vietti avajaisiaan. Olin siinä kuuden tai seitsemän vanha, ja taisinpa mennä isoveljeni kanssa avajaisiin, koska siellä oli herkkua tarjolla halpaan hintaan. Minttujäätelötötteröt markan kappale, ja minä hain niitä täydet 20 kappaletta. Muistan vielä ostaneeni, tai ainakin kaiholla tarkastaneeni hyllyssä vastailmestynyttä Aku Ankan taskukirjaa numero 40 ”Täyttä vauhtia, Mikki”. Rahaa ei ollut silloinkaan liiemmälti tuhlattavaksi, mutta jäätelö on aina maistunut. 🙂

Olin kova tekemään kauppaa Pakilan vanhassa Elannossa jo pienempänä, ihan omin päin. Noin alle kolmen vuoden ikäisenä lähdin ostamaan purkkaa vanhassa, kun olin löytänyt rahaa maasta, hiekkalaatikolta, jossa hetken olin itsekseni. Muistan vieläkin, miten pieneen päähäni ei mennyt jakoon, miksei kaupan täti myynyt minulle sinistä Jenkki-purkkaa pennillä; vaati mokoma kokonaista markkaa. Selitin sitten (äitini kertoo) kauppatädille, että mamma tulee kyllä maksamaan loput. Samaan aikaan äitini etsi minua poliisiautolla ympäri Pakilaa, ja apuun valjastettu nokkela naapurin Helena-hoitotätini sitten löysikin minut tinkimästä kaupan kassalta. Taisi jäädä minulta purkat saamatta. 🙁

Saman ikäinen taisin olla, ehkä vähän vanhempi, kun sain taas äitini pois tolaltaan. Hän lähti kauppaan, ja minun piti jäädä kuumetautia yksin potemaan. En malttanut, vaan lähdin hänen peräänsä pymajassa ja kumppareissa. Sai siinä äitini taas hepulin, kun katseli minua kadulla kipittämässä turkki päällään pakkassäässä.

Nyt ison Elannon tilalla oli pieni Alepa. Näin se maailma muuttuu, Eskoseni, kun katsontakorkeus muuttuu: kasvaa pidemmäksi ja enemmän maailmaa nähneeksi. Paikassa ei suurta tunkua eikä tässä vaaliesitteitä kovasti käynyt kaupaksi.

Mutta jotain pienen suurta täälläkin tapahtui. Eräs herra kaahasi paikalla maastoautollaan, ja ihmetteli minua paikalle, johon ei ollut yksikään kuntavaaliehdokas eksynyt. Juttelimme tovin. Hän pohti ylipäätään äänestämistään, mutta otti sentään vaaliesitteeni. Pian hän tuli sitten kaupastaan, kaksi paperipussia kädessään. Toisessa oli kaksi berliininmunkkia, toisessa yksi berliininmunkki, jonka hän antoi minulle. Yleensä ehdokkaat lahjovat äänestäjät, mutta nyt tämä ahkeruudestani otettu äänestäjä halusi palkita ehdokkaan. Se oli hieno hetki, melkein tuli tippa linssiin. 🙂

yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa
yhdessaparemmin.kar.fi Muistojen kauppaa

Seuraa ja tykkää:

2 thoughts on “Muistojen kauppaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *