En erityisemmin pidä studiokuvauksesta, koska silloin ihminen ei ole kosketuksessa elinympäristöönsä. Studio on, tai sen tulisi olla, steriili paikka, jossa rakennetaan todellisuutta halutunlaiseksi, kuvaajan haluamaksi. Henkilökuvaus voidaan aivan yhtä hyvin tehdä
kotona, työpaikalla tai ulkona, missä kuvan kohde on kosketuksessa luontoon, ympäristöön jossa hän on luonnollisesti. - Tietysti, jos tämä "luonnollisuus" on lähtökohta. Jos haetaan rakennettua epätodellisuutta, tehdään mitä ei ole oikeasti olemassa, niin toki studio voi olla paras paikka tehdä sitä. Tilanteen mukaan, yhtä kaikki.
Mediakuvissa tärkeintä on kokonaisuus ja miten kohde tulee esitetyksi. Kasvojen ilme, ruumiin asento, jopa tausta ovat kaikki
yhtä lailla merkityksellisiä.
Yksityishenkilölle tärkeintä on yleensä se, että kuva on "kuvattavan näköinen" eli kertoo jotain autenttista hänen luonteestaan. Tämä ei ole helppo tehtävä, jos kuvaajalla on kaksi minuuttia aikaa kohteensa kanssa, jota kumpikaan ei tunne millään tasolla entuudestaan.
Valokuvat
Asiakas saa valokuvat peruskäsiteltyinä CD/DVD-ROM:lla. Ns. 10-kuvat kannattaa teettää kuvaliikkeessä, mutta isokokoiset
museosäilyvät vedokset, miten ikinä jälkikäsiteltynä halutaankin, teen käsin itse valitsemistasi kuvista.